Kirjoittajan arkistot: Admin

Lesy muuttaa

Löytöeläintalomme on tähän asti toiminut Villa Öhmanissa, joka kuitenkin kiinteistönä on melko huonossa kunnossa. Niinpä olemme jo pidemmän aikaa etsineet uutta tilaa, johon Lesy voisi muuttaa. Monien käänteiden jälkeen kävin lopulta alkuviikosta allekirjoittamassa vuokrasopimuksen.

Lesy muuttaa entiseen Hiiden kouluun Routiolla. Vuokraamme Lohjan kaupungilta vanhan koulun ylemmän kerroksen, joka sisältää useita luokkahuoneita, ruokalatiloja, sekä lukuisia pienempiä huoneita. Pinta-alaltaan uusi tila on jonkin verran pienempi kuin nykyiset tilamme, mutta tilat sijaitsevat yhdessä kerroksessa, ja pohjaratkaisu on vähemmän sokkeloinen.

Muutto ja remontointi vie meiltä kaiken liikenevän ajan, joten hallitus päätti eilisessä kokouksessaan sulkea sunnuntain avoimet ovet ainakin muuttoon asti. Jos olet kiinostunut adoptoimeen jonkun tietyn kissan, ota yhteyttä adoptiotiimiimme adoptiot@lesy.fi .

Remonttityöt entisellä koululla ovat jo alkaneet. Aiempaan tapaan vanhan koulun tiloihin rakennetaan karanteenitilat kissoille, kaksi kotihuonetta joissa yleisö pääsee tutustumaan kotia etsiviin kissoihin, kanihäkit, koiratilat, sekä muut yhdistyksen toiminnassa tarvittavat tilat. Esimerkiksi vanhasta terveydenhoitajan vastaanottohuoneesta tulee näppärästi uusi eläinlääkärihuoneemme.

Mikäli olet kiinnostunut auttamaan tilojen valmistelussa ja muutossa nyt kesäkuun aikana, ota mielellään yhteyttä. Remontti- ja muuttoprojektiin liittyy monenlaista tekemistä, joten kaikenlainen apu on tarpeen!

Toiminta uusissa tiloissa alkaa heinäkuun alussa. Toivottavasti pian sen jälkeen pääsemme pitämään uuden löytöeläintalon avajaiset, jolloin kaikki Lesyn ystävät pääsevät tutustumaan uuteen löytöeläintaloomme.

Alla vielä tiedoite jonka saa kopioida ja jakaa somessa. 🙂

 

Niina

puheenjohtaja@lesy.fi

 

Lahjoita – Lesy muuttaa –remonttikeräys – Lahjoita

Lesy muuttaa Hiiden koululle Routiolle. Lesyn vanhat tilat Villa Öhmanin kiinteistössä ovat tulleet tiensä päähän ja uusi sopiva tila löytyi tyhjilleen jääneestä Hiiden koulusta.

Ei muuta kuin hihat heilumaan ja remppahommiin. Nyt on tarve ihan sille ihtelleen eli rahalle. Auta meitä auttamaan – jo viidelläkin eurolla hankimme ruuveja, nauloja, muttereita ja jonkun metrin lautaakin. Kaikki varat ohjataan sellaisenaan remonttiin ja mikäli remontista jää varoja, ohjataan ne suoraan eläinten hyväksi (remontin lisäksi kesä ja alkusyksy on kiireistä aikaa myös kissarintamalla ja eläinlääkärilaskumme ovat suuret). Muistutamme, että toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen – ole sinäkin mukana auttamassa. Yhdessä olemme enemmän!

Lahjoitustilillemme voit lahjoittaa valitsemasi summan (tili FI74 4006 0010 2851 75).

Rahankeräysluvan nro RA/2017/732 on myöntänyt 21.7.2017 Länsi-Uudenmaan poliisilaitos, ja se on voimassa 01.08.2017-01.08.2018 Länsi-Uudenmaan alueella. Lahjoituksen saajaksi tulee merkitä Lohjan eläinsuojeluyhdistys ry, jonka toiminnan kautta kerätyt varat käytetään eläinten hyvinvoinnin hyväksi vuosien 2017-2019 aikana.

 

 

 

Lesy jätti oman lausuntonsa uudesta laista

Kuten moni varmasti tietää, vuosia työn alla ollut eläinsuojelulain uudistus on loppusuoralla. Suomen hallitus on antanut esityksensä uudeksi laiksi eläinten hyvinvoinnista, ja lakiesitys on tällä hetkellä lausuntokierroksella.

Monet eläinsuojelujärjestöt ovat kritisoineet lakiesitystä riittämättömyydestä ja rahan edun päästämisestä eläinten hyvinvoinnin ohitse. Usea alkuperäisessä valmistelutyössä mukana ollut ehdotus eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi on tippunut matkalla pois luonnoksista.

Niinpä Lohjan eläinsuojeluyhdistyksen hallitus päättikin, että Lesykin antaa oman lausuntonsa lakiesityksestä. Koko monisatasivuisen lakiesityksen kommentoinnin sijaan Lesy keskittyi omassa lausunnossaan asioihin, jotka ovat juuri meille tärkeitä. Käytännössä siis lakiesityksen 27 pykälään, jonka otsikko on ”Löytöeläimet”.

Lakiesityksessä ehdotetaan löytöeläinten säilytysajan lyhentämistä 15 vuorokaudesta kymmeneen vuorokauteen, mitä Lesy lausunnossaan vastustaa. Lesyllä säilytysajan jälkeen yhdistykselle jääneille eläimille etsitään uudet kodit, mutta joissakin kunnissa löytöeläimet joita ei säilytysajan puitteissa ole noudettu omaan kotiinsa lopetetaan.

Lakiesityksessä säilytysajan lyhentämistä perustellaan uusilla vaatimuksilla löytöeläinten haltuunottajalle. Lakiesityksen mukaan löytöeläintalojen tulisi tarkastaa onko eläimillä tunnistusmerkintöjä (kuten tunnistesiruja) ja aktiivisesti tiedottaa haltuun otetusta eläimestä. Näillä keinoin Suomen hallituksen mielestä eläimet löytäisivät aiempaa nopeammin kotiinsa. Nurinkurista on, että niin Lesyllä, kuin monissa muissakin löytöeläintalossa, näin on toimittu vapaaehtoisesti jo tähänkin saakka.  Skannaamme jokaisen meille tuodon löytöeläimen tunnistesirun varalta ja tiedotamme löytöeläimistä niin nettisivuillamme, kuin sosiaalisen median kanavissa. Ja silti eläimiä jää runsaasti löytämättä alkuperäiseen kotiinsa, edes 15 vuorokauden säilytysajan jälkeen. Omaan kokemukseemme vedoten Lesy lausunnossaan toteaa lakiesityksessä ehdotettujen keinojen olevan riittämättömiä ja siksi vastustaa säilytysajan lyhentämistä.

Toinen Lesyn lausunnossa tärkeä asia on tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin pakollisuus kaikille kissoille ja koirille. Ajatus oli mukana lain valmistelussa, mutta tähän lausuntokierrokselle lähteneeseen versioon sitä ei ole otettu mukaan. Totta kai tunnistesirun (tai vastaavan) saaminen jokaiselle koiralle ja kissalle Suomessa olisi valtava ponnistus, mutta se olisi toimi, joka aidosti helpottaisi löytöeläinten palaamista alkuperäisiin koteihinsa. Lisäksi rekisteröinti helpottaisi eläinsuojeluviranomaisten työtä, kun jokaiselle eläimelle olisi mahdollista jäljittää eläimen hyvinvoinnista vastuussa oleva omistaja. Kissojen pakollinen rekisteröinti todennäköisesti myös nostaisi kissan arvostusta yhteiskunnassamme ja siten vähentäisi kissojen hylkäämisiä ja kissapopulaatioiden syntyä. Eikä siruttaminen ja rekisteröinti lopulta kovin kallista ole: jokainen Lesyltä uuteen kotiin lähtenyt kissa on tähänkin saakka sirutettu ja merkitty Turvasiru-rekisteriin.

Edellä mainittujen pääasioiden lisäksi Lesy toivoi lausunnossaan muutamia muitakin uudistuksia, jotka mm. ehkäisisivät kissapopulaatioiden syntyä.

Lesyn lausunto, kuten kaikki muutkin palveluun jätetyt lausunnot, on kokonaisuudessaan luettavissa lausuntopalvelu.fi –palvelussa.

Niina

 

puheenjohtaja@lesy.fi

Vuoden toinen kokous

Järjestyksessään toinen vuoden 2018 hallituksen kokous pidettiin tiistaina 6.2. Kuten hallituksen kokouksissa yleensäkin, käytiin tässäkin kokouksessa läpi edellisen kokouksen pöytäkirja. Todettiin, että viime kokouksen työn alle jääneet asiat ovat kaikki edenneet, ja osa niistä on saatu jo suoritettua loppuun.

Viime vuoden syyskokous hyväksyi hallituksen esityksen Lesyn uusiksi säännöiksä pienin muokkauksin. Sääntöjen vienti PRH:lle jäi nyt istuvalle hallitukselle tehtäväksi. Kun PRH:lle oli saatu ilmoitettua uuden hallituksen kokoonpano, lähetettiin säännöt hyväksyttäväksi PRH:lle. Kuin tilauksesta PRH:lta tulivat korjauskehoitukset sääntöihin juuri ennen tiistain hallituksen kokouksen alkua. Näin pystyimme käsittelemään muutoskehoitukset heti. Muutokset hyväksyttiin PRH:n ehdotusten mukaisiksi ja säännöt lähetettiin takaisin PRH:lle. Nyt odotetaan virallista ilmoitusta että yhdistyksen uudet säännöt on hyväksytty ja voidaan ottaa käyttöön.

Muita kesken olevia asioita työstettiin pitkin iltaa. Uuden toimitilan etsintäkin nytkähti askeleen eteenpäin. Tiedoitamme siitä lisää sitä mukaan kun asioita saadaan varmistettua.

Nyt kun vuoden vaihteen muodollisuudet on saatettu loppuun onkin aika keskittyä varainhankintaan joka mahdollistaa Lesyn toiminnan. Yksi suurimmista yksittäisistä tuloista on jäsenmaksu. Jäsensihteeri, joka sattuu olemaan allekirjoittanut, on lähettänyt maanantaina 5.2. kaikille viime vuonna jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille tämän vuoden jäsenlaskun sähköpostitse.  Valitettavasti kaikki sähköpostitkaan eivät löydä vastaanottajille perille. Syitä tähän on monia, mutta suurin osa syistä ei ole Lesyn ratkaistavissa, vaan ongelmat ovat yleismaailmallisia. Bittiavaruus on iso paikka jonne katoaa paljon tietoa. Jos et ole saanut Lesyn jäsensihteeriltä sähköpostia tarkista ensimmäiseksi roskapostilaatikkosi. Viesti on voinut automaattisesti siirtyä sinne. Jos viestiä ei löydy roskapostilaatikostakaan ota yhteyttä jäsensihteeriin osoitteeseen lesy.jasensihteeri@lesy.fi.

Eläintilanne Lesyllä on tällä hetkellä erittäin hyvä. Eläimiä on ennätysvähän odottamassa omaa loppuelämän kotia. Vähäinen eläinmäärä johtuu pitkälti vuodenajasta. Näin keskitalvella lemmikit eivät vaella vaistojensa perässä, vaan köllöttelevät mielummin jossain lämpimässä. Hiljaisuutta ei kuitenkaan jatku pitkään. Olemme menossa kovaa vauhti kohti kevättä ja maalismouruja. Tämä taas tietää sen, että viimeistään huhtikuussa alkavat löytöeläintalot täyttyä kissanpennuista. Näin on Lohjallakin tilanne. Maksamalla jäsenmaksusi ajoissa autat Lesyä auttamaan näitä löytöeläimiä. Lesyllä on tällä hetkellä 129 jäsentä. Lisää jäseniä kaivataan kovasti, joten jos tiedät jonkun joka ei vielä ole Lesyn jäsen, vinkkaa hänelle, että jäseneksi liittymällä auttaa helposti Lohjan löytöeläimiä. Jäseneksi on helppo liittyä jäsenlomakkeen kautta osoitteessa http://lesy.fi/tue-lesyn-toimintaa/liity-jaseneksi/ .

Jos haluat auttaa myös muulla tavalla, ota meihin yhteyttä. Lesyllä on monenlaisia työtehtäviä joihin kaikkiin tarvitaan innokkaita tekijöitä. Kerro mitä haluat tehdä, mikä on kiinnostuksesi osaa-alue, niin kehitetään juuri sinulle sopiva tehtävä eläinten auttamisessa.

Niina

 

puheenjohtaja@lesy.fi

Ensimmäinen kokous

Tämän vuoden hallitus piti järjestäytymiskokouksen torstaina 4.1. Kokouksessa valittiin yhdistykselle varapuheenjohtaja sekä halliltukselle sihteeri. Varapuheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Mia Taimio. Hallituksen sihteerinä tällä kaudella toimii Ninnu Perälä.

Kun muodollisuudet oli saatu tehtyä aloitettiin varsinainen hallitustyö. Tälläkin kertaa esityslista oli pitkä, mutta asioita saatiin silti käytyä hyvin läpi. Kiireellisin käsiteltävä asia oli löytöeläintalon oletettua huonompi kunto, joka on ajanut jo edellisen hallituksen etsimään yhdistykselle uutta toimitilaa. Uusia tiloja on käyty katsomassa mutta sopivaa ei ole vielä löytynyt. Neuvottelut on avattu viime joulukuussa Lohjan kaupungin kanssa, josko kaupungilta löytyisi sopiva tila jonka he voisivat Lesylle vuokrata. Neuvotteluiden sujumisesta tiedotetaan erikseen kun on jotain konkkreettistä kerrottavaa. Jos satut tietämään tilan joka voisi mahdollisesti olla Lesylle sopiva ota yhteyttä (puheenjohtaja@lesy.fi) ja kerro minkälainen tila olisi tarjolla. Kaikki huomioidaan mutta nykyistä tilaa paljon pienempään ei yhdistys nykyisellään enää mahdu (Villa Öhman on noin 500m²).

Uusi vuosi toi tullessan uudet tapahtumat joita Lohjalla riittää miltein joka kuukaudelle. Lesy olisi innolla mukana näissä tapahtumissa mutta ongelmana on vapaaehtoisten puute. Jos olet innokas tapahtumatalkoolainen, tule mukaan tärkeään varainhankintaan. Tällä hetkellä Lesyn varainhankintatiimi on pieni mutta toimelias porukka, johon innokkaat käsiparit ovat erittäin tervetuleita. Lisätietoa miten ja millä tavalla voit osallistua tapahtumiin saa kirjoittamalla sähköpostia osoitteeseen lesy@lesy.fi.

Vapaaehtoiset ovat yhdistyksien selkäranka. Ilman vapaaehtoisia ei ole yhdistystäkään. Näin on myös Lesyn laita. Paljon meitä vapaaehtoisia on, mutta paljon tarvitaan myös lisää jottei vapaahtoistyö kävisi kenellekkään liian sitovaksi ja työlääksi. Nykyiset aktiivimme tekevät työtä Lesyn ja eläinten eteen ihailtavan paljon töitä, eikä annettua työpanosta  voi millään kiittää tarpeeksi. Jokaisen panos, oli se suuri tai pieni, pitkäkestoinen tai lyhytaikainen on ollut Lesylle tarpeellinen. Kaikenlaisia vapaaehtoisia tarvitaan, ja kaikille pyritään löytämää se oma juttu jolla voi osallistua Lesyn toimintaan. Ilmianna itsesi ja tule mukaan! Aloita kirjoittamalla osoitteeseen lesy@lesy.fi esittelysi ja kerro millaista vapaaehtoistyötä haluaisit tehdä. Tai tule käymään avoimissa ovissa sunnuntaisin klo 12-15.

Kokouksessa löimme myös lukkoon koko kevätkauden hallitusten kokouspäivät. Hallitus kokoustaa seuraavina päivinä: 6.2., 7.3., 4.4. ja 2.5. Kevätkokous  järjestetään keskiviikkona 25.4.2018 klo 18.  Laita aika jo nyt kalenteriin!

Niina

niina@sammakkolampi.net

puheenjohtaja@lesy.fi

Uusi vuosi, uudet tuulet

Raskas vuosi 2017 on vihdoin taakse jäänyttä aikaa. Vuonna 2018 on tarkoitus antaa uusien tuulien puhaltaa. Vanhana lesykonkarina olen nyt puheenjohtajan toimessa täysin uuden asian edessä. Toki olen lesyn hallituksessa jo useamman vuoden istunut , ja useita eri tehtäviä lesyllä tehnyt mutta nyt hartijoillani lepää iso vastuu lesyn viemisestä eteenpäin.  Uuden vuoden lupaukseni onkin että tulen tekemään kaikkeni että lesystä tulisi entistä mukavampi paikka osallistua vapaaehtoistyöhön. Yhtenä osa-alueena yritän panostaa tiedoitukseen. Niin yleisimpiä tiedotuksia jäsenistön suuntaan mutta myös täsmällisiä tiedotteita hoitohenkilökunnan suuntaan. Olkoon tämä blogipostaus ensimmäinen tiedoite jota seuraa monta muuta tulevan vuoden aikana.

Viitaten viime vuoden kompastuskiviin toivon että tänä vuonna pystymme välttämään nämä kompastuskivet. Pyydän kaikilta vapaaehtoistoimijoilta positiivista mieltä ja yhteishenkeä. Jätetään tehdyt virheet taakse. Pyritään yhdessä luomaan tästä vuodesta paras Lesy – vuosi koskaan! Ihmissuhteissa pätee toteamus että toista et voi muuttaa, muuttaa voi ainoastaan itseään. Tämä mielessäpitäen tehkäämme lesystä vuoden paras vapaaehtoistyöpaikka!

Toinen uuden vuoden lupaus on että lupaan olla tavattavissa lesyllä avoimissa ovissa vähintään kerran kuussa. Lunastaakseni heti tämän lupauksen olen paikalla heti seuraavassa avoimessa ovessa 7.1.2018 klo 12-15.00. Tervetuloa juttelemaan lesystä, vapaahtoistyöstä tai vaikka kissoista. Jatkossa olen paikalla jokaisen kuun ensimmäisenä sunnuntaina samaan aikaan.

Vuosi 2017 numeroina

Viime vuonna lesy vastaanotti Lohjan alueella yli 130 löytöeläintä. Näistä 68% oli löytökissoja ja 29% löytökoiria.  Takaisin vanhaan kotiin löysi 61% koirista mutta vain 32% kissoista. Tästä huolimatta uusi koti löytyi Lesyn kautta yli 180 kissalle. Löytöeläinten lisäksi Lesy on vastaanottanut eläinsuojeluviranomaisten haltuunottamia eläimiä ja painavista syistä omistajien luovuttamia eläimiä. Yhteensä tämä on tarkoittanut yli 340 eläimen kulkemista Lesyn kautta. Jokainen näistä eläimistä on saanut tarvitsemansa hoidon. Tästä on kiittäminen kaikille lahjoittajille ja varainhankkijoille. Ilman heitä ei Lesykään pyörisi. Eli iso kiitos niintavara- kuin rahalahjoittajille, ruokalahjoittajille yhteistyötahoille ja ennen kaikkia kaikille niille vapaaehtoisille jotka antamat omaa aikaansa hoitaakseen yhteiskuntamma heikoimmista jäsenistä, eläimistä.

Kiitos

 

Niina

niina@sammakkolampi.net

puheenjohtaja@lesy.fi

Lahjoituksista

Tällä hetkellä varastomme ovat täynnä lahjoituksina tulleita tekstiilejä. Varastojen ollessa nyt täynnä, emme voi valitettavasti juuri nyt ottaa vastaan tämän enempää tekstiililahjoituksia. Käytämme nyt varastojamme ja ilmoitamme taas, kun ne ovat huvenneet sen verran, että meillä on jälleen tilaa vastaanottaa vuodevaate-yms. lahjoituksia. Kiitämme kauniisti jokaista lahjoittajaa, lahjoitukset tulevat tarpeeseen!

Lesyn pitämälle kirpputorille otamme vastaan yhä kodin irtainta, mutta emme kirjoja, emmekä näin kesäisin talvivaatteita/-kenkiä. Sunnuntaisin löytöeläintalolla pidämme pienimuotoista kirpputoria avointen ovien aikana klo 12-15. Löytöeläintalolla kelpaa vain käteinen 🙂

Nykytilanteen vallitessa tarvitsemme: Erityisesti penturuokia sekä märkäruokaa, matolääkkeitä, hiekkaa, kuivaruokia. Kiitos.

Suuri kiitos ja kumarrus Lohjan Kumi ja Matto!

Lahjoituksen turvin voimme taltuttaa ”ei-niin-käytännöllisen” kokolattiamaton takaeteisestä. Tämä tila ei ole se kaikkein suurin, mutta kyseisen tilan kautta kuljetaan jatkuvasti. Muovimatto tulee siten suureen tarpeeseen ja helpottaa myös puhtaanapitoa 

Kiitos avustanne 

Avoimet ovet vielä tänään 12-15 ja sitten huilitaan juhannus

Tervetuloa tänään 18.6. avoimiin oviin klo 12.00-15.00 tutustumaan kotia etsiviin eläimiin sekä talon toimintaan 🙂 Löytöeläintalolla on myös tuotemyyntiä lemmikeille ja ihmisillekin löytyy kaikenlaista kivaa kirjanmerkkimagneeteista asusteisiin. Pidämme myös kirpputoria, joten tervetuloa myös penkomaan erityisen halpoja löytöjä!

Meillä ei ole kortinlukulaitetta, joten meillä kelpaa vain käteinen 🙂

JUHANNUKSENA SUNNUNTAINA 25.6. OLEMME KIINNI, emme pidä tuolloin avoimia ovia lainkaan. Juhannuksen jälkeen olemme seuraavan kerran auki jälleen 2.7.

Synttärit ovat ovella!

Olemme hallituksessa päätyneet tilanteeseen, jossa hallituksen kokouksia järjestetään viikoittain. Toimintamme on sen verran laajaa, että käsiteltäviä yksittäisiä asioita on paljon. Myös Lesyn eri toimintamallien ja prosessien viimeistely on aikaa vievää puuhaa. Erityisesti kun ottaa huomioon, että varsinaisten viikoittaisten kokousten välillä materiaaleja valmistellaan ja kommentoidaan jopa päivittäin. Mikä on paljon, kun muistetaan, että me kaikki hallituksen jäsenet teemme tätä vapaaehtoisena harrastuksena, normaalien päivätyön, opiskeluiden, perhe-elämän, jne rinnalla.

Eilen torstaina pidetyssä kokouksessa yksi käsiteltävistä aiheista oli eläintalomme toiminnan yksivuotissyntymäpäivät. Mehän aloitimme eläintalotoiminnan 1.3.2016, ja tuon vuosipäivä tulee vastaan seuraavassa kuunvaihteessa. Koska kuun vaihde osuu keskelle viikkoa, päätti hallitus järjestää syntymäpäivät seuraavana sunnuntaina, eli 5.3.

Totta kai me haluamme järjestää syntymäpäivät! Sehän kuuluu asiaan. Mutta Talolla järjestetyt tapahtumat ovat aina olleet myös tärkeitä meille sekä tiedotus-, että varainkeruumielessä. Tapahtumissa, kuten syntymäpäivät, käy aina runsaasti enemmän ihmisiä kuin viikoittaisissa avoimissa ovissa. Saamme siis levitettyä tietoa Lesystä ja toiminnastamme lukuisille uusille ihmisille. Ja toisaalta tapahtumiin liittyvät ”erityisjutut”, kuten arpajaiset, buffa, jne tuottavat yhdistykselle tuloja. Merkittäviä tuloja.

Kun katsoo syyskokouksen vahvistamaa budjettiamme, niin meidän pitäisi vuoden 2017 aikana kerätä varainhankinnan eri keinoin 14 200 euroa. Jäsenmaksut kattavat tästä noin kolmanneksen, mutta edelleen arpajaisilla, buffeteilla, kirpputorimyynnillä ja muulla erityispäivistäkin tutuilla jutuilla pitäisi kerätä karkeasti kymppitonnin verran rahaa. Jos emme kerää, emme pysty tekemään työtämme Lohjan seudun eläinten auttamiseksi suunnittelemallamme tavalla. Toisin kuin moni tuntuu kuvittelevan, kaupungin meille maksamat eurot eivät riitä kaiken toimintamme ylläpitämiseen. Eivät lähellekään.

Koska hallitus ja osa muistakin aktiiveista on nyt jo kovin työllistettyjä yhdistyksen päivittäisen pyörittämisen kanssa, toivon kovasti, että jäsenistöstämme nousisi esiin apukäsiä mahtavien 1v-synttereiden toteuttamiseksi. Ketään ei heitetä kylmiltään ylläpitämään arpajaisia Talolla, tai pakoteta yksinään leipomaan valtavaa määrää kakkuja tai leivonnaisia buffetissa myytäväksi. Sen sijaan tarjolla olisi mahdollisuus osallistua yhdessä muiden samanhenkisten eläinihmisten kanssa touhuamaan yhdessä, ja siinä sivussa auttamaan Lesyä auttamaan eläimiä. Valmisteluihin liittyy niin paljon muutakin kuin perinteinen leivonta (joka toki sekin jonkun pitää tehdä), että mielekästä tekemistä varmasti löytyy jokaiselle. Ja tapahtuman aikana erilaisia hommia on myös laidasta laitaan. Oletko esimerkiksi koskaan ajatellut, että voisit esiintyä yleisötilaisuudessa Lesyn Rymy-kissamaskottina? Minä olen esiintynyt ja voin kertoa, että maskottipuvun sisältä katsellen maailma on hyvin eri näköinen kuin tavallisissa kamppeissa seisoskellessa 🙂
Mikäli olet valmis vastaamana pyyntööni, ja olet kiinnostunut lähtemään mukaan valmistelemaan ja toteuttamaan Lesyn eläintalon 1v-synttäreitä 5.3., ilmianna itsesi osoitteeseen lesy@lesy.fi. Kiitän lämpimästi jo ennalta, koko hallituksen, ja kaikkien Lesyn auttamien eläinten puolesta.

Joonas

joonas@sammakkolampi.net
040 705 6085

Yhteistyötä

Joukko Lesyn löytöeläintalolla työskenteleviä vapaaehtoisia teki tänään tutumiskäynnin Turun eläinsuojeluyhdistyksen ja Turun kaupungin yhteiseen löytöeläinhoitolaan. Turussa meitä emännöi Heidi Leyser-Kopra, joka on toiminut yhdistyksessä kymmeniä vuosia ja on alunperin saanut oppinsa legendaariselta Anja Eerikäiseltä.

Lesyläisiä Turun löytöeläintalon koiraosastolla. Kuvassa etualalla oikealla kasvot kameraan päin Heidi Leyser-Kopra Tesystä.

Turussa hoidetaan vuosittain noin 600 kissaa, parisataa koiraa, sekä pienlemmikeitä ja luonnon eläimiä. Tesy puolestaan on Suomen vanhin eläinsuojeluyhdistys (perustettu 1871), joten myös kokemusta eläinsuojeluyhdistystoiminnasta turkulaisilla on kohtalaisesti.

Turussa siis toiminnan laajuus on paljon suurempi kuin meillä Lesyssä, ja kokemusta enemmän. Retki Turkuun tarjosikin lesyläisille erinomaisen tilaisuuden sekä tutustua toisen eläintalon toimintaan, että kysellä ja oppia kokeneemmalta eläintalon pyörittämiseen ja eläinsuojelutyöhön liittyviä asioita.  Retki Turkuun olikin mielestäni onnistunut. Me kymmenkunta lesyläistä näimme paljon ja opimme vielä enemmän. Osa Turussa käytössä olevista toimintatavoista voidaan kopioida suoraan Lesylle. Osasta mahdollisesti kehitämme oman versiomme. Ja osa on luonnollisesti sellaisia, joita ei voi, tai ei kannata kopioida meidän oloihimme.

Viime vuonna Porvoonseudun eläinsuojeluyhdistys kävi kylässä meillä Lesyn Talolla. Nyt me kävimme Turussa, ja toivottavasti pystymme jatkamaan vierailuita ja yhteistyötä jatkossakin muiden eläinsuojeluyhdistysten kanssa. Aina toisen kanssa keskustellessa oppii uutta: molempiin suuntiin.

Lämpimät kiitokset Heidille osoittamastasi vieraanvaraisuudesta, ja tervetuloa joukkoinesi vastavierailulle meille Lesyyn!

Joonas

joonas@sammakkolampi.net
040 705 6085